lauantai, 7. tammikuuta 2012

Marraskuu

Marraskuu meni pitkälti Paraisilla, jossa työn alla on enemmänkin muurausta. Ensimmäisenä nousi piippu kuin sieni sateella. Yheksään metriin kohoava mötikkä painaa jo itsessään lähemmäs 10 000 kg!

Apuna appari, työmiehet ja työmiesten nosturi. Kiitos heille!











Muurari työssä.









Pönttöuuni toisiopaloilmalla

Lokakuussa muurasin yhden pönttöuunin, johon tuli myös toisiopaloilmakanava. Ilma ohjataan tuhkapesän kautta, josta se jakaantuu vapaasti rakoarinan läpi tulen alle sekä tulipesän takana olevan kanvan kautta tulipesän päälle. Palamisessa paloilmaa tarvitaan juuri tänne pesän yläosaan.

Tiilerin takka

Lokakuussa muurasin ensimmäisen Tiileri takan. Se oli ihan hauska kokemus, kun kaikki palat oli numeroitu ja valmiiksi leikattu. Toisaalta kun ei tarvinnut ajatustyötä tehä niin pitemmän pääle voisi olla tylsempää.

















Takka jäi odottelemaan lopullista pinnoitusta, kunhan rakentaminen saadaan vietyä eteen päin niin että se saadaan lämpimäksi.

Syyskuun hommia

Kankaisten kartanon itä-siipeen muurasin yhden kaakeliuunin aliurakkana Muurausliike Timo Kososelle. Näihin uuneihin tuli sähkövastukset, joka ei tänäpäivänä ole kovin yleistä. Asian ymmärtää, kun paikka tulee näyttely/kahvilatilaksi. Uunien kautta saadaan tilaan mukava lämpö, eikä tulen kanssa tarvi leikkiä. Uuneissa on normaalisti savukanavat, joten ne saadaan tulisijkäyttöönkin varsin helposti.




Tulipesän pohjaan jätettiin aukko vastuksen kaapeleille.






Syyskuun hommia

Tälle paikalle muurasin pyöreän kaakeliuunin TKT 39a, joka oli odottanut tallin lattialla yli kaksikymmentä vuotta. Asiakas oli aikoinaan purkanut uuni Turun keskustasta, jossa vanhojen talojen purku saattoi olla aivan tavallista.


perjantai, 30. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta 2012!

Haluan kiittää kaikkia asiakkaitani, yhteistyökumppaneita ja muuten vain kiinnostuneita kuluneen vuoden ajalta. Toivotan myös oikein hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2012! Muuraamisiin!

maanantai, 21. marraskuuta 2011

VR:n vanha pumppaamo

Tässä on vanha VR:n pumppaamorakennus, joka sittemmin on otettu vapaa-ajan käyttöön ja on sitä tänäkin päivänä. Asiakas tilasi sinne uudet piiput, toisen ullakolta ylös ja toinen vesikatosta ylös asti. Lisäksi keittiön Kotilieden tilalle muurattiin kaakelihella. Piiput muurattiin alkuperäistenp piirustusten mukaisesti. Mallia saatiin myös parin sadan metrin päässä olevasta vastaavasta rakennuksesta, jossa alkuperäinen piippu oli vielä tallella. Kruunuosaa koristaa ympäri kiertävä harkotus. Lisäksi piipun pää suippenee ylöpäin mentäessä. Suippo osa on päällystetty pellillä. Tämä parantaa vetoa sekä pienentää varsinaisen sadehatun tarvetta. Jos piippu on viikottaisessa käytössä, ei sadehattua välttämättä tarvitse. Vapaa-ajan asunnoissa hattu on ehdoton!




Uusi piippu nousi kuin sieni sateella. Ylhäällä oleva isompi piippu on juuri kuorittu pelleistä, jonka alta paljastui melko mätä sieni! Herää kysymys, suojaako pelti piippua? Ehkä mieluummin kypsentää.



























Kohteeseenhan tuli vielä kaakelihella, joka on purettu Turun korppoolaismäeltä. Hella vaati hieman modifiointia, koska paikka oli sen verran erilainen.


Kamarin pönttöuuni oli nuohoojan mukaan siinä kunnossa, että olisi avattava uunin laki ja tarkastettava tilanne. Jotain omituista sieltä löytyikin. Muurari oli ehkä varmistaakseen laen kantavuuden laittanut useamman ratakiskon kiinnitysraudan laen ylitykseen. Ja kun laajentumisvaraa ei ole jätetty, on raudat pikkuhiljaa murentanut muurausta ylempää ja ympäriltä.



Korjasin tuliputken yläosaa ja tein normaalin"holvauksen" uunin laeksi.