sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Tuvan pääty tunkkien varassa

Tuvan pääty on tunkattu erillisten pilareiden varaan, jolloin on voitu ottaa sokkelikivet pois sekä kaivaa kallio esille. Kallion päälle valetaan antura, jonka päälle vanhat lohkokivet asetetaan takaisin. Näin koko rakennus saadaan vakaasti kallion päälle.





Suurten graniittilohkareiden siirto kaivinkoneen ja traktorin avulla kävi suhteellisen vaivattomasti.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Restaurointityömaa Taivassalossa


Ruokorannan tupa on perustettu puoleksi kallion päälle ja puoleksi maapohjan päälle. Tavoitteena on saada koko rakennus kallion päälle. Tuvan pääty tunkataan ilmaan ja kaivetaan kallioon asti. Betonisokkeli valetaan maanpintaan asti ja vanhat kivipaasit asetetaan takaisin paikoilleen. Tämän jälkeen tupa voidaan laskea takaisin kestävälle perustukselle.



Tunkille valettiin tukevat pilarit, jotka tukeutuvat kallioon asti. Hommat jatkuvat maanantaina 6.7.2009, jolloin tunkit kiinnitetään ja tupa nostetaan taivaan tuuliin. Tämän jälkeen merkatut kivipaasit siirretään pois paikoiltaan ja kaivetaan kallioon asti tila tulevalle sokkelille.