sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kaakeliuunin muuraus

Siinä on joskus ollut uuni, joskus purettu tieltä pois. Talon lämmitystä on hoitanut öljy ja vieläkin on. Kohta lämmittää myös uuni.

Uuni on tuotu Ruotsista.
Oikean kaaren hakemista.
Kaksi ensimmäistä kerrosta pystyssä. Tästä on hyvä jatkaa huomenissa.
Ruotsalaisessa uunissa alimmainen kerros on täynnä tiiltä ilman kanavia, jotka lähtevät vasta luukkukerroksesta, mitä haaskausta! Selitystä tälle ratkaisulle en osaa sanoa. 

maanantai 5. lokakuuta 2015

Leivinuunin muuraus Linttilässä

Uskokaa tai älkää mutta tähän on tulossa leivinuuni, puuhella, avopiisi ja kaasuliesi.

Nuohousluukkuja rivissä, vasemmalta oikealle: leivinuunin poski, hiilikolo, hellan savukanava, leivinuunin hormin nuohous ja piisin hormin nuohous. On siinä nuohoojalla tökkimistä.
Tällaisia luukkuja olisi tarjolla.
Alkaa eri komponenetit muodostua. Vasemmalla kuorta ja kaasuliden paikkaa. Oikealla piisi kehkeytyy.
Luukut happokylvyn ja liesimustan jälkeen.
Nyt jätän Linttilän muutamaksi viikoksi ja siirryn kaakeliuunin pariin. Panu jatkaa hellan parissa ensiikolla.
Timo ja Panu ovat ahkeroineet hellan ja kulmaosan.

Tällaiselta se alkais näyttämään.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Svalbon takan viimeistely

Luukun ympärille tulee kiertämään kaakeli. Muut pinnat rapataan ja hierretään 0,6 mm rakeella. 
Kuivuessaan harmaa sävi vaalenee merkittävästi, jännä nähä onko väri sinne päinkään.