Näytetään tekstit, joissa on tunniste uuni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uuni. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Vesitakka

Vesitakka eli veteen varaava takka, tai tarkalleen osittain veteen varaava takka. Tämä on toteutettu niin, että takan tulipesän ja rungon väliin on asennettu kupariputkisto, jossa vesi kiertää ja näin lämpöenergia voidaan siirtää lämminvesivaraajaan ja sitä kautta ympäri taloa. Tässä kuvasarjassa näkyy eri vaiheita muuraus ja asennusvaiheista.

Takan paikka on portaiden alla. Alhaalla oikealla peltiputkesta johdetaan paloilma talvipuutarhasta. Takana hormi, johon takka liitetään. Tuloilman vieressä kupariputket, joissa vesi tulee ja menee varaajaan.









Kuori ja runko piti muurata kahdessa osassa, ensin taakse, jotta kupariputkistot saatiin asennettua väliin. Muurari Kosonen työssä.










Takaseinän ja sivuseinän kupariputkielementit asennettuna. Nyt varsinainen tulisija voidaan muurata.










Tulipesän pohja ja toisioilmakanavat.








Tulipesä ja poskikanavat, jotka tehtiin vain toiselle puolelle, ts toispuoleinen vastavirtauuni.








Palokaasujen kääntymistila savukanaviin.







Yläpalotila katettu kahdella pontatulla valumassalaatalla, jonka päälle asennettu ylimmäinen kupariputkielementti. Tulisijan kolmelle sivulle siis asennettiin vesiputkielementit ja kaksi sivua jäi ilman. Niistä saadaan huoneeseen vastaavasti enemmän säteilylämpöä.




Ylimmäinen elementti on yhdistetty paluuputkistoon. Elementit asennettiin rinnan ja sarjaan.










Tulisijaan tuli suhteellisen paljon antureita ja kokonaisuuteen automatiikkaa. Tässä yksi anturi, joka mittaa vesielementtien kuumimman kohdan lämpötilaa ja on yhteyksissa mm. vesikiertopumppuun. Savukanaviin tuli myös kahteen kohtaan anturit, jotka mittaavat lämpötiloja, joiden perusteella ohjausyksikkö säätää paloilmaa sekä savupeltiä, joka sekin on automaattisesti säätyvä. Lisäksi tulipesän luukkuun kiinnitettiin anturi, joka tunnistaa, onko luukku kiinni vai auki. Tämä vaikuttaa paloilman säätöön, jossa myös sähköinen säätäjä. Aika moisen tekninen laitos tuli!



Pinta pinnoitettiin kalkkisementtilaastilla ja pintaan vedettiin värillinen puhdas kalkkilaasti, joka oli koostumukseltaan melko hieno.










Luukkuja vaille valmis vesitakka.











torstai 3. helmikuuta 2011

Uusi vuosi alkanut

Hyvää tätä vuotta kaikille ja kiitos kuluneesta vuodesta etenkin asiakkailleni ja kaikille yhteistyökumppaneille!

Olen palannut uunien pariin pitkän joulutauon jälkeen, nimittäin joululoman jatkeeksi pidin elämäni ensimmäisen isyysloman. Työstähän sekin kävi! Tällä hetkellä olen työstämässä aivan Turun kupeessa kaakeliuunia, jonka itse aikoinani purkasin. Purettavasta talosta kaakeliuunin sain talteen ja nyt se on saamassa uutta elämää uudessa kohteessa.

Työn alla on myös autoon tulevat mainostarrat, jahka tässä saan aikaiseksi ja tietysti ahkera blogin kirjoittaminen;)

lauantai 24. lokakuuta 2009

Takka - uuni - manttelitakkauuni


Uuninmuuraajan uunituorein takka on ns. manttelitakka, jossa on suurisuinen tulipesä aivan lattian tasolla. Tulipesä tulee olemaan luukullinen ja sinänsä uunimainen. Takkaan on liitetty myös vastavirtaperiaatteen mukainen savukierto, joka kiertää taustalla olevassa massiivisessa muurissa. Näin lämpö ei mene harakoille vaan jää huonetilaan. Tällaista tulisijaa voitaisiinkin kutsua manttelitakkauuniksi.

Kuvassa takka on rappausta ja luukkuja vaille valmis.



Takka tunnetaan Suomessa tulisijana, joka on tarkoitettu huonetilan lämmittämiseen ja valaisemiseen. Molemmat tapahtuvat pääosin takan, yleensä suuren avonaisen suuaukon kautta säteilynä. Lämmitys ja valaisu ovat nopealuonteista ja loppuu tulen sammuessa, ellei takan yhteyteen ole rakennettu hormistoa, jossa savukaasut kiertävät ennen niiden poistumista savupiippuun. Tällöin osa lämpöenergiasta varastoituisi takan rakenteisiin ja siitä säteilynä huonetilaan. G. E. Asp puhuukin kirjassaan Uuninmuuraaja, takkauuneista, joissa on niemenomaan yhdistetty takan ja lämmitysuunin ominaisuuksia. Nykyään puhutaan enemmänkin varaavasta takasta. Lämmitysuuneista lisää:
http://www.uuninmuuraaja.fi/index.php?id=5.


Avonainen takka on myös varhaisimpia tulisijamuotoja maassamme. Sen katsotaan saaneen alkunsa tavallisesta avonuotiosta, jota on poltettu tervaskannon kyljessä. Yksinkertaisella avotakalla ja palaneella tervaskannolla onkin huomattavia yhtäläisyyksiä.


Kuva. Suomalaiset uunit, A. Kolehmainen, V. A. Laine



Avotakka on kaikessa yksinkertaisuudessaan myös hyötysuhteeltaan varsin huono, jonka takia sitä ei voi tänä päivänä suositella rakennettavaksi. Suurin osa poltetun puun lämpöenregiasta menee suoraan harakoille. Niimpä kiertävällä hormistolla varustettu takkauuni tai varaava takka tuleekin paremmin kyseeseen. Jos tulta halutaan katsoa avotakan tapaan kuin televisiosta, voidaan suuluukuiksi asentaa kuumuutta kestävät lasiluukut.