Tulipesä restauroinnin kohteena

Tulipesä on uunien ja takkojen heikoin lenkki, joka on sinänsä aivan ymmärrettävää. Lämpötilan vaihtelu on suuri eli tiilet laajenevat ja supistuvat jatkuvasti. Pitkällä aikavälillä tiilet tahtovat rapautua ja jossakin vaiheessa saattaa ilmaantua reikä tulipesän seinään. Vaurio ei välttämättä ole paloturvallisuuden kannalta vaarallinen, mutta vaikuttaa oleellisesti uunin lämpiämiseen ja lämmitykykyyn. Varsinkin kaakeliuunien kohdalla epätasainen lämpiäminen voi aiheuttaa helpommin halkeiluja kaakelin pinnassa.

Tulipesävauriot ovat kuitenkin jossakin määrin korjattavissa. Ennen korjaustoimenpiteitä täytyy kuitenkin tarkastella uunin kokonaiskuntoa ja punnita, onko korjaus järkevää. Jos uunilla alkaa olla ikää lähemmäs 100 vuotta ja tarkoituksena on käyttää sitä lämmityslaitteena, kannattaa vakavasti harkita uunin uudelleen muurausta. Pelkkä tulipesän korjaus antaa huokeammalla hinnalla lisäaikaa, mutta on sinänsä väliaikainen ratkaisu. Uudelleen muurattu uunikaan ei ikuinen ole mutta voi hyvin kestää seuraavat 100 vuotta.

Jos uuni on muuten hyvässä kunnossa ja vauriot rajautuvat vain tulipesän kohdalle, voidaan korjaustoimenpiteet suoritta suuluukun kautta uunia sen kummemmin purkamatta.

80 vuotiaan uunin alkuperäinen tulipesä voi näyttää tältä. Vielä 1920 ja 30-luvuilla muuratissa tulipesissä on paljon käytetty tavallista punatiiltä. Tulenkestävää tiiltä ei siihen aikaan valmistettu vielä Suomessa, joten on käytetty sitä mitä saatavana on ollut. Tulenkestävän tiilen käytöstä tulipesässä ei ole havaintojeni perusteella merkittävää vaikutusta kestävyyteen. Aivan yhtälailla olen korjannut tulitiilestä sekä punatiilestä tehtyjä tulipesiä.

Vaurioituneet tiilet irroitetaan varovasti yhdeltä sivulta kerrallaan,
ettei tuliputki pääse sortumaan. Muurauspinnat puhdistetaan huolellisesti vanhasta laastista ja noesta.

Kun toinen puoli on muurattu, voidaan toinen puoli purkaa. Tulipesän korjauksissa käytän
mielelläni tulenkestävää tiiltä, koska se on tasalaatuista ja tarpeeksi huokoista. Nykyinen punatiili on myös tasalaatuista, mutta niissä on nykyaikaisesta valmistusmenetelmästä johtuen liikaa jännityksiä ja näin ollen eivät kestä suuria lämpötilanvaihteluja.










Lopputuloksena jälleen eheä ja toimiva tulipesä.

Hyvää Uutta Vuotta!

Uuninmuuraaja kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia asiakkaitaan ja muita yhteistyökumppaneitaan, sekä haluaa toivottaa kaikille oikein menestyksekästä Uutta Vuotta!

Rapattu

Manttelitakkauuni rapattiin perinteisellä kalkkilaastilla käsin lyömällä ja hiertämällä. Pintaan sopii parhaiten kalkkimaali. Luukut puuttuvat vielä.

Takka - uuni - manttelitakkauuni

Uuninmuuraajan uunituorein takka on ns. manttelitakka, jossa on suurisuinen tulipesä aivan lattian tasolla. Tulipesä tulee olemaan luukullinen ja sinänsä uunimainen. Takkaan on liitetty myös vastavirtaperiaatteen mukainen savukierto, joka kiertää taustalla olevassa massiivisessa muurissa. Näin lämpö ei mene harakoille vaan jää huonetilaan. Tällaista tulisijaa voitaisiinkin kutsua manttelitakkauuniksi.

Kuvassa takka on rappausta ja luukkuja vaille valmis.



Takka tunnetaan Suomessa tulisijana, joka on tarkoitettu huonetilan lämmittämiseen ja valaisemiseen. Molemmat tapahtuvat pääosin takan, yleensä suuren avonaisen suuaukon kautta säteilynä. Lämmitys ja valaisu ovat nopealuonteista ja loppuu tulen sammuessa, ellei takan yhteyteen ole rakennettu hormistoa, jossa savukaasut kiertävät ennen niiden poistumista savupiippuun. Tällöin osa lämpöenergiasta varastoituisi takan rakenteisiin ja siitä säteilynä huonetilaan. G. E. Asp puhuukin kirjassaan Uuninmuuraaja, takkauuneista, joissa on niemenomaan yhdistetty takan ja lämmitysuunin ominaisuuksia. Nykyään puhutaan enemmänkin varaavasta takasta. Lämmitysuuneista lisää: http://www.uuninmuuraaja.fi/index.php?id=5.


Avonainen takka on myös varhaisimpia tulisijamuotoja maassamme. Sen katsotaan saaneen alkunsa tavallisesta avonuotiosta, jota on poltettu tervaskannon kyljessä. Yksinkertaisella avotakalla ja palaneella tervaskannolla onkin huomattavia yhtäläisyyksiä.


Kuva. Suomalaiset uunit, A. Kolehmainen, V. A. Laine


Avotakka on kaikessa yksinkertaisuudessaan myös hyötysuhteeltaan varsin huono, jonka takia sitä ei voi tänä päivänä suositella rakennettavaksi. Suurin osa poltetun puun lämpöenregiasta menee suoraan harakoille. Niimpä kiertävällä hormistolla varustettu takkauuni tai varaava takka tuleekin paremmin kyseeseen. Jos tulta halutaan katsoa avotakan tapaan kuin televisiosta, voidaan suuluukuiksi asentaa kuumuutta kestävät lasiluukut.

Ruokoranta talviteloille

Ruokorannan restaurointityöt päättyivät tältä vuodelta. Työt etenivät pitkälti aikataulun mukaisesti. Pääosa restaurointitöistä saatiin tehtyä korjaussuunnitelman mukaisesti. Hirsikorjaukset olivat kuitenkin arviota suuremmat, jonka myötä myös muut työt hieman viivästyivät. Muurin muuraustyöt jäivät pääosin kesken, joten homma jatkuu keväällä 2010.

Tuvan muurin perustuksia vahvistettiin harkkomuurauksella sekä betonivalulla.






Rossilattia tuettiin uusien harkkopilareiden varaan. Aikaisemmin lattianiskat olivat tuettu pystyhirsien varaan, joiden alla lattakivi. Osa pilareista oli kaatunut.





Ulkoverhouksen alaosa uusittiin kokonaa. Tuvan päätyyn asetettiin föjarit suoristamaan ja tukemaan seinää.

Hirsivauriot

Tuvan päädyn alimmaiset hirret vaihdettiin kahdelta sivulta, koska puutuholainen kuolemankello tai hirsijumi oli kerennyt nakertaa hirret riittävän huonoon kuntoon. Suurin osa puun pintapuusta oli syöty toisin kuin sydänpuu oli säilynyt lähes kokonaan. Korvaushirsiksi valittiin vanhaa hirttä, joissa sydänpuun osuus on mahdollisimman suuri. Tämä on varmin tapa estää puunsyöjien tuhot.

Ikkunoiden alaosat olivat myös päässeet kastumaan ajan saatossa olemattomien vesilistojen ansiosta. Ikkunoihin satanut vesi on päässyt valumaan väärään paikkaan, jolloin hirsi on lahonnut ja puutuholaiset ovat saaneet herkkupaloja.

Kivipaadet takaisin rakennuksen alle

Vanhat kivipaadet asennettiin uuden anturan päälle alkuperäisessä järkestyksessä. Kivet nostettiin tarkalleen oikeaan korkeuteen kiilakivien avulla. Anturan ja kiven välinen tila täytettiin myöhemmin betonilla ja kiilakivilla. Näin kivipaadet on kuin upotettu anturaan.