lauantai 7. huhtikuuta 2012

Romahtanut leivinuuni

Nousiaisissa oli eräs leivinuuni päässyt ajan saatossa romahtamaan. Aikaisempi asukas oli saanut romahduksen pois silmistä peittämälläe sen levyllä. Uusi asukas arvosti perinteitä siinä määrin että halusi kuitenkin leivinuuni uudelleen käyttöön. Mikä mahtoi illa romahduksen syy? Luultavasti se oli saanut alkunsa silloin kun puuhella oli purettu hieman ronskisti leivinuuni takaa.

Varsinainen leivinuuni on toisella puolen. Tällä puolella on aikoinaan ollut puuhella kun rakennuksessa on ollut kaksi asuntoa.










Leivinuunin arina alhaalta päin kuvattuna, tiilet lähes leijui ilmassa. Kyllä ne sieltä pikkuhiljaa tipahteli uuden muurauksen edetessä.






Takaseinän uusi muuri nousee ja kohtaa taas vanhan purkamattoman muurin.







Täytin arinan pohjan hiekalla ja päälle laitoin parisenttiä merisuolaa, jonka päälle arinakivet on hyvä latoa. Hiekan ja merisuolan tehtävä on tasata arinan lämpöä. Näin siitä ei pitäisi tulla liian polttava.





Vanhat ja uudet arinatiilet ladottu "kuivana" eli ilman laastia paikoilleen ja peräseinä muurattu umpeen. Peräseinälle oli melko pitkä mätka, onneksi työstämään pystyi myös toiseltä puolen.





Takaseinä umpeen ja leivari on valmis pinnoitettavaksi.









Tässäkin tapauksessa niin kuin monessa muussakin vastaavassa on alkuperäinen hella purettu jossakin vaiheessa pois ja asennettu tilalle Leino-liesi tai vastaava. On ollut vissiin valmishelloilla hyvät markkinointi- ja myyntimihet liikkeellä kun ovat saaneet niin monen isännän purkamaan vanhan tiilihellan ja asennuttamaan uuden kevyen valmishellan. En tiedä mitään sen kummempaa perustelua tälle valmishellavillitykselle aikanaan, mutta joka tapauksessa nyt halutaan tiilihellat palauttaa takaisin joka tietysti lämmittää myös muurareiden mieltä!



Kanavat muodostuu. Vanhat vaihtoehtoiset savukierrot oli mahdollista ottaa käyttöön. Kuvassa oikealle lähtevä kanava johtaa suoraan hormiin eli toimii ns. "sytytys"- ja "kesä-peltinä". Vasemmalle lähtevä kanava kiertää vasemman sivun muurissa ja toimii ns. "talvipeltinä".








Uuden hellan mukauttamista vanhaan..










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti